Kustavin VPK:n nuoriso-osasto järjestää toimintaa 7-17 vuotiaille lapsille ja nuorille.
Nuorten harjoitukset ovat paloasemalla tiistaisin klo 17:30-18:30. Viime kausina osastossa on ollut 5 – 9 lasta/nuorta. Kouluttajia nuoriso-osastossa on neljä, tarvittaessa saamme apuja muista osastoista.
Nuoriso-osaston tavoitteena on turvata palokunnan hälytysosaston jatkuvuus kasvattamalla siihen uusia jäseniä sekä kasvattaa heistä vastuuntuntoisia ja turvallisuustietoisia kansalaisia.
Lähes kaikissa maamme sopimuspalokunnissa tehdään palokuntanuorisotoimintaa. Palokuntanuoret harjoittelevat samoja tietoja ja taitoja kuin hälytysosastoissa olevat aikuisetkin, toki sovelletuin keinoin. On palokunnan itsensä päätettävissä, miten se palokuntanuorisotoiminnan järjestää, tämän takia esimerkiksi toiminnan alaikäraja saattaa vaihdella paikkakunnittain. Palokuntanuorisotoiminta on pääasiassa maksutonta toimintaa, monin paikoin jopa kaikki tarvittava vaatetus ja muu materiaali tarjotaan nuorten käyttöön täysin ilmaiseksi.
Palokuntanuorisotoimintana kuuluvat myös erilaiset palokuntakoulutusleirit, näistä leireistä osa palokunnista voi periä leirien osallistumismaksun osittain tai kokonaan nuorilta.
Harjoitusiltoina nuoret harjoittelevat palomiestaitoja, esimerkiksi
- palokaluston käsittelyä
- ensiapua
- alkusammutusta
- hälyttämistä
ja paljon muita hyödyllisiä tietoja ja taitoja.
PS. Tiesithän, että VPK-palokuntatoiminta ja sen harrastaminen on sinulle ilmaista?
Etsimme uusia jäseniä – Haluamme sut mukaan!
Nuoriso-osasto kaipaa sinua mukaan iloiseen joukkoonsa kivan ja hyödyllisen harrastuksen pariin. Tästä voit myös mahdollisesti löytää itsellesi tulevaisuudessa vaikkapa paloammatin!
Kiinnostuitko?
Tervetuloa mukaan! Palokunta ei ole vain aikuisten harrastus, vaan myös ystävyyttä ja oppimista. Nuoriso-osastoon liittymisestä ja muista asioista voi tiedustella lisää sähköpostitse
vpknuoret.kustavi@gmail.com