Varsinais-Suomen hyvinvointialue on aloittanut marraskuussa 2025 alueellaan joidenkin sopimuspalokuntien toimintaedellytysten tarkastelun. Kustavin VPK on yksi kolmestatoista tarkastelun alle päässeistä. Kustavin VPK:n osalta suurin huoli on hälytystehtäviin osallistuvien jäsenten määrä. Aktiivisten jäsenten väheneminen on tunnistettu palokunnassakin, ja tätä vasten olemme aloittaneet jo syksyllä suunnittelemaan ammattilaisen johdolla viestintä- ja markkinointisuunnitelmaa. Suunnitelman tavoitteena on saada lisää aktiivisia jäseniä toimintaan ja palokunnan ja sen toiminnan tunnettavuuden kehittäminen.
Kävimme neuvottelun hyvässä hengessä Varhan edustajan kanssa. Toimme neuvottelussa esille palokunnan ja Kustavin asiaa. Paloaseman paikkaa Kustavissa puoltaa mielestämme erityisesti syrjäinen sijainti ja runsas vapaa-ajanasuntojen määrä. Huoli aseman lopettamisesta on yhteinen niin paikallisten kuin vapaa-ajanasujien keskuudessa. Varhan näkökulma oli, että sopimuspalokunta toiminnan jatko on ensisijaisesti kiinni aktiivisten operatiiviseen toimintaan osallistuvien jäsenten määrästä. Varhan suunnasta päätökset tulevat joulukuun puolivälissä, jolloin tiedämme tarkemmin tulevaisuudesta.
Tarvitsemme lisää jäseniä erityisesti operatiiviseen toimitaamme
Yhteenvetona voidaan siis todeta, että tarvitsemme lisää jäseniä erityisesti operatiiviseen toimintaan. Toiminnassa pärjää normaalilla toimintakyvyllä ja ripauksella maalaisjärkeä. Koulutukset ja varusteet ovat maksuttomia, joten voidaan puhua ilmaisesta harrastuksesta. Meillä on toimivat hälytys-, nuoriso-, veteraani- ja nais/tukiosastot, joten jokaiselle löytyy oma paikkansa toiminnasta. Palokuntatoiminta on harrastus, jolla on yhteiskunnallisestikin merkittävä asema. Emme saa henkilökohtaisesti korvausta toimintaan käytetystä ajasta, mutta yhdistys saa korvauksen, jonka avulla huolehditaan mm. jäsenien hyvinvoinnista.
Moni on kysynyt sosiaalisessa mediassa kannatusjäsenyyden perään. Yhdistyksen kannatusjäseneksi voit liittyä laittamalla sähköpostia osoitteeseen kustavinvpk@vs-alpe.fi. Kannatusjäsenyys ei varsinaisesti maksa mitään, mutta toivomme että tuotte palokuntaa positiivisesti esille keskusteluissa ja sosiaalisessa mediassa ja ohjaatte jäseniksi haluavia yhdistyksen toiminnan piiriin. Vastineeksi kannatusjäsenyydestä lähetämme säännöllisesti kuulumissähköpostia ja kutsumme teidät palokunnan avoimiin tapahtumiin henkilökohtaisesti.
Tulemme alkuvuodesta lähtien kertomaan monipuolisesta toiminnastamme niin sosiaalisen median kanavillamme kuin myös ihan perinteisen paperisen esitteen muodossa.
Vastaamme mielellämme kysymyksiin ja vielä mieluisampaa on uusien jäsenten vastaanotto.
Kustavin VPK:n hallitus
